Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Uusi 15 000 euron kirja-alan edistämispalkinto jaetaan kirjamessuilla – ehdota palkinnon saajaa!
Uutinen

Uusi 15 000 euron kirja-alan edistämispalkinto jaetaan kirjamessuilla – ehdota palkinnon saajaa!

Kirja-alan edistämispalkinto palkitsee tai avustaa kustannusalan saavutuksia, kirja-alaan liittyviä innovaatioita, kehittämishankkeita tai kaupallista menestystä. Suomen Messusäätiön rahoittaman 15 000 euron palkinnon tavoitteena on tukea kirja-alan kaupallista menestystä. Kirja-alan täytyy nyt ja tulevaisuudessa tavoittaa entistä tehokkaammin muun muassa nuoria ja nuoria aikuisia, ja saada heidät kiinnostumaan kirjallisuudesta. Avainasemassa tässä ovat lukemisen, kustannusalan ja kirjakaupan uudet innovaatiot. 

Lukemisen edistäminen on tärkeää koko suomalaiselle yhteiskunnalle, kulttuurille, kansalliselle sivistykselle sekä lukuisille kustannusalan yrityksille ja muille toimijoille.  Innovaatiopalkinto voidaan antaa bisnesteolle tai kehittämishankkeelle. Sillä voidaan palkita tai avustaa kaupallista menestystä, uutta kirja-alan teknologiaa tai markkinointikonseptia, joka tukee alaa ja lisää kiinnostusta kirjallisuutta kohtaan. Innovaatio voi liittyä kansainvälisyyden kasvattamiseen kustannusalalla, kestävään kehitykseen tai muihin alan prosesseihin.

Suomen Messusäätiön Kirja-alan edistämispalkinto jaetaan vuosittain Helsingin Kirjamessujen yhteydessä ja se korvaa aiemmin jaetun Rakkaudesta kirjaan -palkinnon.

Palkinnonsaajaa voi ehdottaa 22.9. – 21.10.2022 >> linkki.

Raati käsittelee ehdotukset kokouksessaan ja he voivat myös itse tuoda kokoukseen omia ehdotuksia palkittavista.
Palkinnonsaajan valitsee raati, johon kuuluvat johtaja Noora Alanne Media-alan tutkimussäätiöstä, kirjailija, taloustoimittaja ja Parnasso-lehden vastaava tuottaja Karo Hämäläinen, toimitusjohtaja Laura Karlsson Kirjakauppaliitosta, johtaja Sakari Laiho Suomen Kustannusyhdistyksestä,  liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila Helsingin Messukeskuksesta sekä kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta.

Valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi ja kirjallisuustapahtuma

Helsingin Kirjamessut edistää lukuharrastusta, kirjallisuuden arvostusta ja kirjojen myyntiä Suomessa. Tapahtuma on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi; ajankohtainen edelläkävijä, haastava keskustelija, tarinankertoja ja sydämen sivistäjä. Kirjamessujen tärkeimmät arvot ovat sananvapaus, yhdenvertaisuus ja ihmisarvon kunnioittaminen.

Helsingin Messukeskus järjestää Helsingin Kirjamessut 27. – 30.10.2022 Helsingin Messukeskuksessa yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa. Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on Antikvaariset Kirjamessut, jotka järjestetään yhteistyössä Suomen Antikvariaattiyhdistyksen kanssa. Samaan aikaan on myös Viini & Ruoka -tapahtuma sekä Levymessut ja Postimerkkimessut.

Lisätietoja:
tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
www.helsinginkirjamessut.fi #kirjamessut

fb https://www.facebook.com/HelsinginKirjamessut
insta @helsinginkirjamessut
twitter @kirjamessutHKI

Kuvia Helsingin Kirjamessuilta http://mediabank.messukeskus.com

Lue lisää