Skip to content
Medialle Uutishuone Lapsimessuilla tunnelma katossa kolmen vuoden tauon jälkeen
Uutinen

Lapsimessuilla tunnelma katossa kolmen vuoden tauon jälkeen


Helsingin Messukeskuksessa sunnuntaina päättynyt Lapsimessut täytti hallit leikistä, musiikista, teatterista, shoppailusta ja aktiviteettialueista, mutta myös tärkeistä kasvatuksen ja ruuhkavuosien aiheista. Messuilta haettiin tietoa, lastenvaatteita ja -tarvikkeita sekä tultiin tutustumaan tuotteisiin ja viettämään hauskaa päivää.

Aurinkoisesta kevätsäästä huolimatta Messukeskukseen tultiin sankoin joukoin perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan. Viikonlopun aikana Lapsimessuilla vieraili 25 926 messukävijää.

Messukeskuksen teettämän kävijäkyselyn mukaan heistä yhdeksän kymmenestä aikoo osallista Lapsimessuille myös ensi vuonna.

”Olemme erittäin iloisia saatuamme avata suurimpiin yleisötapahtumiimme kuuluvat Lapsimessut kolmen vuoden tauon jälkeen. Monet näytteilleasettajat ja kävijät ovat kehuneet tapahtuman iloista tunnelmaa, se tuntui pitkän messutauon jälkeen olevan erityisen korkealla. Moni vietti messuilla koko päivän, ja osastoilla tehtiin kauppaa vilkkaasti”, kertoo Lapsimessujen liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström.

Messuille tultiin viihtymään ja hakemaan tietoa 

Lastenvaate- ja lastentarvikealan yritykset esittelivät messuilla uutuuksiaan ja mallistojaan. Messuilla jo useamman kerran käynyt Melli Ecodesignin toimitusjohtaja Marica Jensen oli tyytyväinen siitä, että Lapsimessut voitiin taas järjestää ja asiakkaita sai kohdata kasvokkain.

Lasten turvaistuimia myyvällä A-T Lastenturvalla on Lapsimessuista jo vuosikymmenissä laskettava kokemus. ”Pitkän messutauon jälkeen pohdin, lähtevätkö asiakkaat jälleen messuille ja siinä mielessä kävijämäärä myös yllätti myönteisesti”, sanoo toimitusjohtaja Mika Rimpiläinen.

Matkailualan toimijat kuten Silja Line ja TUI maskotteineen kohtasivat tyytyväisinä tärkeää kohderyhmäänsä lapsiperheitä. Halauksia ja alennuskoodeja jaettiin tuhansia.

Lapsimessut puhuu tärkeistä kasvuun ja perheiden hyvinvointiin liittyvistä aiheista

Vanhemmille suunnatulla Kasvu-lavalla kuultiin niin lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kuin supernannyna tunnetun Piia Penttalan kasvatusvinkit. Messuilla keskusteltiin myös koronarajoitusten seurauksista ja esimerkiksi lasten uimataidon tärkeydestä. Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL ry palkitsi Vuoden lastenhoitaja -tunnustuksella lastenhoitaja Jonna Vileniuksen Keravalta.

”SLaL haluaa nostaa esiin lastenhoitajien työn tärkeyden ja sen, että lastenhoitajien aika esimerkiksi päiväkodeissa tulisi käyttää tehokkaammin lasten kasvun tukemiseen, ei mihinkään muuhun”, sanoo toiminnanjohtaja Eila Seppälä-Vessari. Myös Ammattiliiton Pron edustajat olivat mukana messuilla kertomassa lastenhoitajien työstä.

Messukeskuksen kevään ohjelma jatkuu vilkkaana ammattitapahtumilla. Seuraavaksi avautuvat Teknologia 22 -messut 3.–5.5. Messukeskuksessa ja Hyvinkään lentokentällä järjestettävä maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden Maxpo 5.–7.5.

Lapsimessut on Pohjoismaiden suurin koko perheen tapahtuma ja järjestetään Helsingin Messukeskuksessa seuraavan kerran 14.-16.4.2023. |www.lapsimessut.fi | #lapsimessut2022 | www.facebook.com/lapsimessut | ig: @lapsimessut 

Lisätiedot: Helsingin Messukeskus, tiedottaja Anu-Eveliina Mattila, 050 555 6183,
anu-eveliina.mattila@messukeskus.com

Kuvat Lapsimessuilta 2022 median vapaaseen käyttöön >>

*Kävijäkysely tehtiin Explorin kyselytyökalulla haastattelemalla messukävijöitä henkilökohtaisesti tapahtuman aikana, n = 187.

Read more