Geonova
Geonova x FinnBuild
Miten erottua suurten toimijoiden joukosta, kun käytettävissä on rajallisesti tilaa ja yksi selkeä idea? Tätä kysymystä lähdettiin ratkaisemaan, kun energia-alan asiantuntijayritys Geonova valmistautui osallistumaan FinnBuild 2026 -messuille.
Geonova halusi messuosaston, joka olisi moderni, tyylikäs ja edustava, mutta samalla käytännöllinen. Osaston suunnittelun lähtökohtana oli yksi keskeinen elementti: suuri LED-seinä, jolla yritys voisi esitellä toteutettuja projektejaan ja referenssejään. Kaikki muu suunniteltiin tämän idean ympärille yhteistyössä Messukeskuksen suunnittelupalveluiden kanssa.

Tavoite: Harkittu kokonaisuus ja yksi kiinnostuksen herättävä elementti
Geonova lähti messuille tilanteessa, jossa sopivia osastopaikkoja oli enää rajallisesti tarjolla. Pienenä yrityksenä Geonova ei myöskään halunnut lähteä kilpailemaan suurten näytteilleasettajien kanssa osaston koolla tai rakenteiden määrällä. Tavoitteena oli sen sijaan luoda harkittu kokonaisuus, jossa yksi näyttävä elementti herättäisi kiinnostuksen.
Suuri LED-seinä muodosti osaston visuaalisen keskipisteen. Sen ympärille lähdettiin rakentamaan muuta kokonaisuutta niin, että tila pysyisi avarana ja yrityksen viesti pääsisi selkeästi esiin.
Messukeskuksen suunnittelupalveluiden tehtävänä oli muuttaa asiakkaan alkuperäinen idea toimivaksi osastokokonaisuudeksi. Suunnittelussa huomioitiin Geonovan toivoma moderni ilme, osaston käytännön tarpeet sekä käytettävissä olevan tilan mahdollisuudet. Jo ensimmäinen suunnitelma vastasi pitkälti Geonovan odotuksia, ja lopullinen toteutus löytyi vain vähäisillä muutoksilla.
”Osaston suunnitteluprosessi oli ammattimaista ja sujuvaa. Ja onneksi virallisista aikatauluista oli mahdollista hieman joustaa. Jo alustava ehdotus oli oikeansuuntainen, ja lopulta siihen tehtiin melko vähän muutoksia.”
Annukka Ollitervo, markkinointipäällikkö, Geonova
Toteutus: Näyttävyyttä ilman ylimääräisiä elementtejä
Geonovan osastolla jokaisella ratkaisulla oli oma tarkoituksensa. Suuri LED-seinä sai ansaitsemansa huomion, kun muut rakenteet ja kalusteet pidettiin harkittuina ja osaston yleisilme selkeänä.
Tilankäyttöä tehostettiin sijoittamalla varasto osaston ulkopuolelle. Näin varsinaiselle messuosastolle jäi enemmän avointa tilaa. Myös tietoiskuja varten tarvittu äänentoisto integroitiin huomaamattomasti osaston rakenteisiin, jolloin tekniikka ei rikkonut yhtenäistä visuaalista ilmettä.
Korkealle sijoitettu kattorakenne lisäsi tilan avaruutta entisestään. Lopputuloksena oli osasto, jossa näyttävyys ja toiminnallisuus täydensivät toisiaan.
Messujen aikana LED-seinällä esitetty video toi Geonovan referenssit näkyvästi esille. Näytön toimivuus ja sille suunniteltu sisältö olivat keskeisessä roolissa osaston onnistumisessa.

”Osasto oli näyttävä, mutta ei kuitenkaan liian täynnä tai levoton. Led-näyttö toimi toivomallamme tavalla.”
Annukka Ollitervo, markkinointipäällikkö, Geonova

Lopputulos: Harkittu kokonaisuus teki vaikutuksen
Geonovan osasto osoitti, ettei näyttävä messuosasto välttämättä vaadi suurta määrää rakenteita tai yksityiskohtia. Kun suunnittelun lähtökohtana on selkeä tavoite, voidaan pienemmällekin yritykselle rakentaa erottuva ja edustava kokonaisuus.
Geonovan tapauksessa yksi vahva idea yhdistyi tilankäytön optimointiin, huolellisesti suunniteltuun tekniikkaan ja yhtenäiseen visuaaliseen ilmeeseen.
Lopputulos vastasi Geonovan keskeisiä tavoitteita: osasto oli näyttävä, moderni ja käytännössä toimiva. Yhteistyö osoitti myös, ettei asiakkaalla tarvitse olla valmista suunnitelmaa tai tarkkaa näkemystä jokaisesta yksityiskohdasta. Joskus yksi hyvä idea riittää lähtökohdaksi, jonka ympärille ammattilainen rakentaa toimivan kokonaisuuden.
Haluatko sinäkin panostaa messuosallistumiseesi ja varmistaa, että osastosi todella erottuu joukosta?
Messukeskuksen suunnittelupalvelut mahdollistavat yrityksille visuaalisesti näyttävät ja toiminnallisesti tehokkaat messuosastot, jotka eivät ainoastaan houkuttele kävijöitä, vaan myös tukevat brändin ja liiketoiminnan tavoitteita pitkällä aikavälillä.