Messukeskuksessa herkutellaan vastuullisesti – kasvisruoka maistuu messuvieraille
Messukeskuksen ravintolapalvelut ovat saaneet tunnustusta ympäristöystävällisistä käytännöistään. Viime vuonna niille myönnettiin Ekokompassi-ympäristösertifikaatti, joka todentaa sitoutumisen jatkuvaan kehittämiseen ja ympäristöystävällisyyteen. Nyt ravintola- ja cateringpalveluissa panostetaan eläinperäisten tuotteiden vähentämiseen.
Messukeskuksen yhteistyökumppani NoHo Partnersissa on asetettu tavoitteeksi vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä viisi prosenttia tämän vuoden loppuun mennessä. Ongelmaa tavoitteen kanssa tuskin tulee, sillä keinoja kasvisruoan lisäämiseen on monia.
– Eläinperäinen ruoka on yksi suurimmista päästöjen lähteistä ravintola-alalla. Messukeskuksen ruokatuotteissa on aina tarjolla kasvisperäinen vaihtoehto, ja niiden määrää on myös vähitellen kasvatettu asiakkaiden toiveesta. Kasvistuotteet ovat kehittyneet viime aikoina tosi paljon. Useat tuotemerkit panostavat yhä enemmän kasvisperäisiin tuotteisiin, jotka myös maistuvat hyvältä, sanoo keittiötoimenjohtaja Jarkko Nieminen.
Yksi vaihtoehto kasvisperäisen ruoan kulutuksen kasvattamiseen on niin sanottu hybridituote. Siinä vähennetään eläinperäisen proteiinin osuutta ja korvataan osa siitä kasviproteiinilla.

"Ruoan maku ja laatu ovat aina pääasia."
Keittiötoimenjohtaja Jarkko Nieminen, joka esittelee pistaasikierteitä. Ne ovat messukahviloiden suosituimpia pullia.
Kasvisruoan systemaattinen lisääminen ei välttämättä näy messukävijälle. Esimerkiksi yksi messukahviloiden suosikkipullista, pistaasikierre, on vegaaninen, vaikka vegaanisuutta ei mitenkään erikseen mainosteta asiakkaille.
– Samoin vaikkapa ravintoloissamme tarjoiltava majoneesi on vegaanista. Vege- ja vegaaniset vaihtoehdot ovat ihan tavallisia vaihtoehtoja muiden rinnalla. Ruoan maku ja laatu ovat aina pääasia, Nieminen painottaa.
Kansainväliset kongressiasiakkaat toivovat vegeä
Keittiötoimenjohtaja pääsee työskentelemään hyvin erilaisten ja erikokoisten asiakkaiden kanssa. Usein juuri kansainväliset asiakkaat ovat erityisen valveutuneita pyytäessään tarjouspyyntöjä ja tehdessään tilauksia.
– Kansainväliset kokous- ja kongressiasiakkaat asettavat yleensä jo tarjousvaiheessa hyvin tarkat raamit tarjoiluista, ja monesti toiveena onkin täysin kasvispohjainen menu, Nieminen sanoo.
Messukeskuksen ravintolakokonaisuus käsittää kaikkiaan 21 ravintolaa ja kahvilaa. Kokonaisuudesta löytyy lisää tietoa sivustolta https://www.messukeskusrestaurants.fi.