Siirry sisältöön
Meistä Messulaisen muotokuva

Messulaisen muotokuva 

”Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja”, sanoi aikoinaan viisas mies Oscar Wilde. Aitous toimii myös #messuduunissa. Monenlaiset mielipiteet ovat sallittuja. Pönöttää ei tarvitse. Pidämme sinusta juuri sellaisena kuin olet.

#messuduunissa pärjää parhaiten olemalla avoin, sosiaalinen ja utelias. Vastuullisuus on ympätty syvälle arvoihimme ja käsittää vastuun niin ihmisistä, taloudesta kuin ympäristöstäkin. Puhumme toisillemme, emme toisistamme. Kunnioitamme myös erilaisuutta, sillä se takaa meille erilaisia näkökulmia asioihin.

Messulaisten arvot on kiteytetty yhdessä keskustellen:

Lupa hymyillä – Licence to smile

  • Innostumme ja innostamme
  • Osoitamme arvostusta
  • Hyvän fiiliksen Messukeskus

Uudistumme rohkeasti ja oppien

  • Yksinkertaistamme ja keskitymme asiakkaaseen
  • Opimme onnistumisista ja epäonnistumisista
  • Kuuntelemme ja kokeilemme uutta

Vastuullisuus kantaa

  • Otamme vastuun omasta työstämme
  • Otamme vastuun asiakkaittemme onnistumisesta
  • Kannamme vastuumme ihmisistä, ympäristöstä ja taloudesta

Teemme töitä monitilatoimistossa

Toimistomme on tosi siisti juttu. Ja kaunis! Oman työpisteen lisäksi käytettävissä on runsaasti yhteisiä tiloja, joita voi hyödyntää työtilanteen ja vireen mukaan: keskittymiskeitaita, perusneukkareita, puhelinhuoneita, ideointipaikkoja. Jokaisesta kerroksesta löytyy kahviautomaatti, jääkaappi, jumppavälineitä taukoilua varten sekä ensiapupakkaus pienten haaverien varalle. Kaiken yllä levittäytyy viihtyisä kattokerros, nimeltään Johanneksen kenttä, jossa voi syödä eväitä, lueskella lehtiä, tehdä töitä tai parveilla vapaasti.

Vaihtelunhaluisimmat messulaiset ovat nomadeja, jotka valitsevat työpisteensä vapaasti joka päivä. Nomadeille on varattu omat kaapit tavaroiden säilytykseen.

Vastuullisuus

Vastuullisuus on jokaisen messulaisen dna:ssa ja kattaa ihmiset, bisnekset ja ympäristön. #messuduunissa on tehty työtä suomalaisen elinkeinoelämän hyväksi jo rapiat sata vuotta. Vankka aikomuksemme on olla 100-prosenttisesti hiilineutraali tapahtumatalo vuonna 2029.

Printtaamme paperia säästeliäästi, kierrätämme roskat ja sammutamme näytöt päivän päättyessä. Jos jokin paikka repsottaa tai hana vuotaa, pistämme siitä oikopäätä ilmoituksen osaavalle huoltotiimillemme. Myös hankinnoissa huomioimme vastuullisuuden. Ympäristösyistä suosimme julkista liikennettä. Pysäköintitalossa on kuitenkin myös maksuton pysäköintimahdollisuus jokaiselle autoilevalle messulaisille.

Jokaisessa hallissa on ekopisteet, ja kaikki rakennusmateriaalitkin kierrätetään tarkasti. Hallimaailmassa työvälineiden paikoilleen paneminen jopa parantaa työturvallisuutta ja ehkäisee vaaratilanteita. Kun pitää kulkuväylät avoimina ja pistää tavarat paikoilleen, ei tarvitse myöskään etsiskellä ja odotella niin paljon.

Kokoukset

Messulainen on täsmällinen ja kunnioittaa toisten työaikaa valmistautumalla kokouksiin, tulemalla niihin ajoissa ja olemalla niissä läsnä – ei vain paikalla. Joskus elämässä kuitenkin käy niin, että myöhästyy, ja silloin on hyvä laittaa kokouksen järjestäjälle vaikka tekstari tulemaan.

Palavereissamme on aina ennakkoon mietitty ja osallistujille toimitettu agenda. Agenda auttaa kokoukseen valmistautumisessa ja kokousten priorisoimisessa, jos aika sattuu olemaan tosi kortilla. Kaikkien aikaa säästää selkeä to do -lista ja tehtävien jäntevä vastuuttaminen, joten suosimme niitä. Muistiot pidetään mahdollisimman niukkoina. Puhelimet pidetään kokouksessa äänettömällä. Välttämättömiä puheluita – tyyliin lasten soittoja – varten voi hetkeksi piipahtaa kokoustilan ulkopuolelle.

Työaika

Teemme töitä modernilla tavalla. Työaika on liukuva. Joskus hommia pusketaan täysillä, jotta projekti saadaan kunnialla lankulle. Toisaalta kertyviä saldoja voi poltella omien töiden niin salliessa melko vapaasti, pitämällä vapaapäiviä ja ajoittamalla kampaajakäynnin keskelle päivää.

Etätyö on messulaisille arkea. Se on ihan tavallinen työpäivä, jolloin tehdään töitä kotona, kahvilassa tai milloin missäkin. Tärkeä juttu on olla tavoitettavissa puhelimitse, Teamsilla tai meilitse. Kokouksiin voi osallistua helposti Teamsilla myös etäpäivinä.

Työkalut ja workflow

Messulaiset tekevät työnsä varsin tehokkain työkaluin varustettuina. Käytössämme ovat kätevät Office 365 -työkalut. Teams, Planner, Viva Engage, intra, Delve ja Copilot pitävät meidät pysyvästi pilvessä.

Messulaisina vältämme polveilevia sähköpostikeskusteluja, joissa on osallisena suuri joukko kollegoja. Keskustelut hoituvat paljon kätevämmin Viva Engagessa, Teamsin keskusteluseinällä tai face to face.

Asiakas ja kumppanit 

Asiakas on ykkösfokuksemme ja asiakkaalle vastaaminen prioriteettilistalla korkealla. Laatu syntyy jokaisesta kohtaamisesta – kaikki mitä teemme on viestintää. Contact Centerimme vasteaika on 24 tuntia, ja muutkin messulaiset pyrkivät samaan. Tämä koskee niin meilejä, soittopyyntöjä kuin somen kautta tulevia yhteydenottoja.

Parasta palvelua on tietysti asiakkaan auttaminen! Moni juttu onnistuu siksi, että meillä on Messukeskuksessa hyvät kumppanit tekemässä töitä rinnallamme. Kumppanit ovat yhtä lailla työkavereitamme näiden isojen kattojen alla.

Oppiminen

Saamme koulutusta esimerkiksi työvälineiden käyttöön, työn tehostamiseen tekoälyllä ja lean-menetelmin, itsemme johtamiseen ja ajankäytön hallintaan. Monissa järjestämissämme tapahtumissa on myös osaamistamme tukevaa ohjelmaa, johon voimme osallistua omien töiden niin salliessa. Säännölliset kehityskeskustelut ohjaavat miettimään oman uran suuntaa pitkäjänteisemmin.

Harrastaminen

Messulaisten oma henkilöstökerho FunExpo järjestää messulaisille mukavaa yhteistä tekemistä subventoituun hintaan. Tarjolla on kulttuuria ja liikuntaa. Käymme teatterissa, leffoissa, lätkämatseissa ja viininmaistajaisissa, pelaamme sählyä ja tennistä ja jumppaamme. Kuka tahansa voi myös ehdottaa yhteistä tekemistä FunExpon ohjelmaan, ideoita kerätään jatkuvasti.

Messulaisilla on henkilöstöetuna käytössään myös ePassi-rahaa liikkumiseen ja kulttuuririentoihin.

Kaikki messulaiset saavat myös kohtuumukavat määrät messulippuja henkilökohtaiseen käyttöön. Niillä ilahdutamme ystäviä, sukulaisia ja naapureita,

Nauraminen ja messuläpät

Nauraminen on parasta terapiaa niinä hetkinä, kun tapahtuu liian paljon ja liian nopeasti. #messuduunissa tehdään hektistä projektityötä, joten nauraminen on liki välttämätön työväline. Erilaisia naurutyylejä kuuleekin ilahduttavan paljon. Myös läpänheitto on ehdottoman sallittua ja suotavaa, eikä mikään piristä kaverin päivää paremmin kuin hellyydellä toteutettu messujäynä.

Mikä fiilis?

Uudet ideat ovat #messuduunissa hyvin tervetulleita. Messukeskus saattaa olla yrityksenä satavuotias mutta kankeuden pidämme bisneksistämme kaukana!

Terhakkaa kasvua ja uusia ideoita kalastellaan aktiivisesti monin tavoin. Maailma muuttuu ja pyrimme parempaan. Se tarkoittaa joskus sitä, että asioita ei tehdä samalla tavalla kuin aina ennenkin. Kannustamme kollegaa, joka uskaltaa pistää hommat uusiksi! Ässää on katsella tekemisiä asiakkaan näkövinkkelistä tai muuten tuorein silmin.

Parhaat ideat ja suoritukset ansaitsevat näkyvyyttä ja silloin on pikapalkkio paikallaan. Leffaliput, pullo kuohuvaa tai muut mukavat kannustimet ovat kiva kiitos luovalle, aktiiviselle tai erityisen ahkeralle messulaiselle.