Matkamessut inspiroi ja vaikuttaa – lähes puolet kävijöistä teki matkailupäätöksiä tapahtuman pohjalta
Matkamessujen vaikuttavuutta selvittänyt kysely osoittaa, että tapahtuma ei ole vain inspiraation lähde – vierailu johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin, yhteistyöhön ja kauppaan. Tuoreen vaikuttavuuskyselyn mukaan lähes 50 % kuluttajakävijöistä teki matkailuun liittyviä päätöksiä tapahtuman perusteella.
Ensimmäistä kertaa Matkamessujen kävijöille toteutettu vaikuttavuuskysely tutki tapahtuman vaikutusta matkailupäätösten tekoon. Kyselyn tarkoituksena oli saada syvällisempää ymmärrystä siitä, miten tapahtuma vaikuttaa kävijöiden matkailuun liittyviin valintoihin, selvittää syntyykö tapahtumassa konkreettisia ostopäätöksiä, yhteistyökuvioita tai uusia matkasuunnitelmia – ja kuinka merkityksellisiä kohtaamiset näytteilleasettajien kanssa todella ovat.
Kysely antaa arvokasta tietoa siitä, miten Matkamessut toimii paitsi inspiraation lähteenä, myös tehokkaana markkinointi- ja myyntikanavana. Tulokset tukevat tapahtuman kehittämistä edelleen yhdessä toimialan kanssa sen tarpeisiin.
Tapahtuma, joka tuottaa tuloksia
Moni kävijä kertoi saaneensa tapahtumasta uusia ideoita, joita ei olisi tullut harkinneeksi ilman messukäyntiä. Esimerkiksi esitteet, puheenvuorot ja keskustelut näytteilleasettajien kanssa johtivat konkreettisiin suunnitelmiin matkoista Azoreille, Lappiin, Viroon, Santorinille ja Sloveniaan.
Messujen vaikuttavuus ei rajoittunut pelkkään inspiraatioon, vaan vaikuttavat suoraan kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja brändimielikuviin. Tulokset paljastavat seuraavaa:
- Lähes 20 % kuluttajakävijöistä ja ammattilaisista teki ostoksia tai hankintoja tapahtumassa, 49 % kuluttajista ja 46 % ammattilaiskävijöistä teki matkailuun liittyviä ostopäätöksiä tai toimenpiteitä tapahtuman perusteella.
- 52 % kuluttajakävijöistä jakoi tapahtumasta tietoa eteenpäin, 68 % ammattilaisista keskusteli tapahtuman sisällöistä kollegoiden tai kumppaneiden kanssa.
- 20 % koki jonkin yrityksen ansainneen luottamuksensa, ammattilaisten osalta 31 % koki erityistä luottamusta johonkin yritykseen.
- 15 % kuluttajakävijöistä menetti luottamuksensa yritykseen sen poissaolon vuoksi.
”Matkamessujen vetovoima kasvaa vuosi vuodelta. Tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen alustan, jossa matkailualan toimijat voivat kohdata yleisönsä aidosti ja vaikuttavasti – kasvotusten. Digitaalinen markkinointi on tärkeää, mutta mikään ei korvaa henkilökohtaista kohtaamista, jossa syntyy luottamusta, elämyksiä ja ostopäätöksiä. Tekemämme kysely tukee hyvin globaalien tutkimusten viitoittamaa sanomaa siitä, että ihmiset haluavat kohdata brändit livenä – ja yritykset, jotka ovat hyödyntävät tätä, saavat siitä konkreettista liiketoimintahyötyä” sanoo Matkamessujen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen.
Teemat, jotka puhuttelevat: aktiviteetti, kulttuuri ja hyvinvointi
Matkamessujen viestikärjet – aktiivi- ja ruokamatkailu, kulttuurielämykset ja hyvinvointimatkat – näkyivät vahvasti kävijöiden vastauksissa. Patikointi- ja pyöräilymatkat, kylpylälomat, kulttuuritapahtumat ja kotimaan kohteet kuten Lappi, Saimaa ja Itä-Suomi herättivät kiinnostusta ja johtivat konkreettisiin suunnitelmiin. Esimerkiksi karavaanari-ideat, kesäteatterit, luostariesitykset, ruokamaistiaiset ja rantasaunat nousivat esiin konkreettisina inspiraation lähteinä.
Kävijät kokivat saaneensa tapahtumasta uutta tietoa, elämyksiä ja konkreettisia ideoita, joita hyödynnettiin heti tai myöhemmin matkasuunnitelmissa.
Matkamessut lyhyesti
Matka on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, joka kokoaa yhteen:
- Yli 850 näytteilleasettajaa.
- 50 maata.
- Tuhansia ammattilais- ja kuluttajakävijöitä.
Tapahtuma toimii matkailuvuoden käynnistäjänä ja suunnannäyttäjänä, jossa kohtaavat sekä suuret kansainväliset toimijat että paikalliset matkailuyritykset. Matkamessujen ohjelma kattaa laajasti matkailun eri osa-alueet – kulttuurista ja hyvinvoinnista aktiivimatkailuun ja vastuullisuuteen. Tapahtuma tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kohdata matkailusta kiinnostuneet ihmiset kasvotusten, esitellä palveluita, luoda uusia asiakassuhteita sekä kerätä palautetta ja kehittää palveluita.
Matkamessujen vaikuttavuuskysely toteutettiin 26.6.-5.8.2025. Kyselyyn vastasi 1002 tapahtumaan lipun ostanutta ja 403 tapahtumaan ammattilaiseksi rekisteröitynyttä henkilöä.
Lisätietoja: Markkinointi ja viestintä, Terhi Laine, p. 040 6266447 terhi.laine@messukeskus.com
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 15.–18.1.2026 Helsingin Messukeskuksessa. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 14.1.2026, torstai 15.1. on ammattilaispäivä. Helsingin Caravan-messut järjestetään 16.–18.1.2026. | www.matkamessut.fi I LinkedIn | FB ja IG: Matkamessut | @MatkaTravelFair | #Matkamessut