Habitare Choice muistuttaa elämästä digitaalisen maailman ulkopuolella – mukana kestävän elämän elementtejä kännykkäpiilosta ihmisen viimeiseen esineeseen
Habitaressa kolmatta kertaa nähtävä Habitare Choice -alue tuo esiin ilmiöitä ja ideoita, jotka helpottavat vastuullisten valintojen tekemistä. Sisustusstylisti Susanna Venton kuratoimalla alueella on tänä vuonna mukana tuotteita, joilla on itseään suurempi merkitys. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Alusta lähtien suositun Habitare Choice -alueen lähtökohtana on tuoda yhteen ja esiin ideoita vastuullisten valintojen tekemiseen.
”Habitare Choicessa on tällä kertaa mukana tuotteita, joilla on suurempi merkitys kuin itse tuote ja sen tarkoitus. Esimerkiksi Sari Niemen kehittämä ja Pentagon Designin muotoilema Piilo on älypuhelimelle suunniteltu rasia, joka opettaa meitä samalla siihen, että emme tarvitse kännyköitä ja muita laitteita koko ajan. Kun puhelin on piilossa, huomio keskittyy olennaisiin asioihin, mieleen tulee selkeyttä ja kohtaamisiin syvyyttä”, Habitare Choicen kuratoinut sisustusstylisti Susanna Vento kertoo.
Toisena esimerkkinä hän mainitsee muotoilja Saara Renvallin suunnitteleman Uurna-malliston, joka on syntynyt tarpeesta käsitellä ihmisen viimeisen esineen estetiikkaa. Kokopuisen ja ekologisen uurnamalliston muotokieli on eleetön ja ajaton, ilman sukupuoleen tai uskonnolliseen vakaumukseen liittyvää symboliikkaa. Vahvat värit tuovat kuoleman esineistöön inhimillisyyttä ja lämpöä. Suomessa valmistettava mallisto lanseerataan Habitare Choicessa.
Alue tuo yhteen yli 20 yritystä ja tarjoaa kävijöille työpajoja, joissa joogataan sekä tehdään itse keramiikkaa, kukkakimppuja, niittysiemensekoituksia ja tuoksuja. Työpajojen kumppanit ovat FloweRescue, Savilla, Sees, Suomen Niittysiemen ja joogaopettaja, valokuvaaja Wilma Hetemaj. Alueen rakenteet ja kalusteet ovat vastuullisesti valmistettuja, yhteistyökumppaneina ovat Bolon, Hiil, Kinnarps ja ja Uku.
Habitare Choicen 2025 yritykset ja yhteistyökumppanit
Arkivé Atelier on vaatehuollon ja kodinhoidon verkkokauppa, moderni vaikuttajayritys ja arjen ongelmanratkaisija. Maailman hukkuessa tavaraan Arkivé Atelier tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden vaatteiden ja kodin tavaroiden käyttöiän maksimoimiseen oppien ja huoltotuotteiden myötä. @arkiveatelier
Bolon Jo yli 70 vuotta sitten Bolonin liikeideana oli kutoa vinyyli- ja tekstiiliylijäämät kierrätysräsymatoiksi. Matkailuvaunujen matot ovat vaihtuneet ympäristömerkittyihin ja edelleen kierrätysmateriaaleista valmistettuihin designlattioihin ja -mattoihin. Kaikki matot valmistetaan Ruotsissa, ja kaikessa tuotannossa käytetään 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa. @bolonofficial
Decco Interiors on julkitilatekstiilejä ja -projekteja tuottava ja toteuttava yritys, joka tarjoaa vastuullisuuskonsultointia julkitilojen sisustamiseen. Valikoimista löytyvät niin vastuullisesti tuotetut kuin ympäristövastuulliset, paloturvalliset, kestävät ja helposti huollettavat kankaat. Deccon valikoimissa on myös kierrätysalumiiniset verhoripustusjärjestelmät vaativimpiinkin kohteisiin. @deccointeriors
FloweRescue on vapaaehtoisvoimin toimiva yhteisö, joka pelastaa hukkakukkia kukkakauppiailta, kukkatukuilta ja marketeista. Myynnistä poistetut kukat käydään läpi, kunnossa olevat pelastetaan ja niistä sidotaan ilahduttavia kimppuja niin vanhustentaloihin kuin palvelukeskuksiin. @flower_rescue
Genelec on enemmän kuin pelkkä teknologiayritys. Samalla kun yrityksen päämäärä on valmistaa maailman parhaimpia tarkkailukaiuttimia ja ratkaisuja äänentarkkailuun, on toimintaan ja tuotesuunnitteluun sisäänrakennettu aito ihmisistä, ympäristöstä ja toimitusketjusta välittäminen. Vuodesta 2020 Genelecin kaiutinkoteloissa on käytetty kierrätysalumiinia, jonka kolme tärkeintä lähdettä ovat juomatölkit, vanhat auton osat ja uusien alumiiniosien ja -komponenttien valmistuksesta syntyvä ylijäämä. Genelecin tuotannossa käytetystä alumiinista 97 prosenttia on kierrätettyä. Yrityksellä on myös kierrätettyjen laitteiden verkkokauppa, jossa huolletut käytetyt kaiuttimet kiertävät uusiin koteihin. @genelec_oy
Hiil Hiilletty puu on puutavaraa, jonka pintaa on muokattu polttamalla. Puun polttaminen on luonnollinen ja myrkytön tapa parantaa puun säänkestävyyttä ja suojata sitä lahottajilta. Pinnan polttaminen ei haurastuta puun rakennetta, joten pinnasta hiillettyä puuta voi käyttää samalla tavalla kuin mitä tahansa muuta puumateriaalia. Hiillettyä puutavaraa saa myös kiertotalousperiaattein valmistettuna Kiertopuu™-nimellä. Kiertopuu-tuotteet on valmistettu saha- ja höyläteollisuuden sivuvirroista ja hukkapuueristä. Tämä usein energiapolttoon päätyvä puumateriaali voidaan ottaa verhoilukäyttöön polttamalla sen pinta, jolloin materiaalissa olevat esteettiset tai rakenteelliset virheet saadaan korjattua ja puu hyödylliseen rakennuskäyttöön. @hiilmaterials
Kinnarpsin toimisto- ja julkitilakalustamisen valikoimissa on lukuisia vastuullisia materiaali-innovaatioita. Kinnarps panostaa kalusteiden pitkään käyttöikään, huoltoon, uudistamiseen ja kierrätykseen tarjoamalla kierrätettyjä kalusteita. @kinnarpsfi
Kokori tuottaa käsinpunottuja koreja suoran ja pitkäjänteisen yhteistyön kautta pohjoisghanalaisten kyläläisten kanssa. Toiminta perustuu korinpunojanaisten vastuulliseen toimeentulon tukemiseen reilulla tekijöiden työpanosta kunnioittavalla palkkiolla ja tätä kautta myös koko pienviljelijäyhteisön kestävään kehittämiseen. Kokorin koreja tuottaa tällä hetkellä noin 80 naisen punojien ryhmä. Korinpunonta on tärkeä lisätoimeentulolähde pienviljelijöille, jotka Pohjois-Ghanan pitkien kuivakausien aikana eivät voi viljellä maitaan. Korit on punottu erittäin tiheästi luonnonvaraisena kasvavasta vahvasta ruokokasvista, minkä vuoksi ne ovat hyvin käyttöä kestäviä ja joustavia. @kokori_baskets
Lapuan Kankurit kutovat Lapualla tuotteensa itse langasta valmiiksi tuotteeksi. Oma kutomo, luonnonmukaiset materiaalit ja lahjakkaiden muotoilijoiden ja suunnittelijoiden käyttö tuotesuunnittelussa takaavat tuotteille pitkän elinkaaren. Lapuan Kankurit on viime vuosina ollut pääroolissa pelastamassa suomalaista lampaanvillaa. Oman viimeistelylaitoksen ja villakehräämön myötä yritys voi hallita villan koko tuotantoketjua ja tehdä suomalaisen villan kanssa uniikkia tuotekehitystä. @lapuankankurit
Mari Koppanen on tutkinut ja kehittänyt nahkaa muistuttavia materiaaleja erilaisista sienistä, kasviselluloosasta ja scobyista eli ns. kombucha-kasvustoista. Taulakääpä on monelle tuttu ilmestys koivikoissa, ja sen sisältä paljastuvaa amadouta on perinteisestikin käytetty tekstiiliä tai nahkaa korvaavissa tuotteissa satoja vuosia sitten. Mari palauttaa muun muassa käävän ja sen mahdollisuudet tähän aikaan, jossa luonnollisesti uusiutuvat materiaalit ovat tarpeellisempia kuin koskaan. @mari.koppanen
Nevotex on Pohjois-Euroopan johtava verhojen ja verhoilumateriaalien toimittaja. Habitare Choicen osastojen ja paviljongin kierrätyspolyesterista valmistettu, julkitiloihinkin soveltuva Rimini-kangas on yksi esimerkki yrityksen alati kasvavasta ympäristövastuullisesta kangasvalikoimasta. @nevotex
OnePan on maailman ensimmäinen kierrätettävä paistinpannu. Jokainen OnePan on osa ainutlaatuista palautus- ja kierrätysjärjestelmää, jossa kulunut tuote kunnostetaan uutta vastaavaksi, jotta sitä voidaan käyttää yhä uudelleen. Kierrätysalumiiniset tuotteet valmistetaan Ruotsissa. OnePania voi käyttää kaasu- ja sähköliedellä, keraamisella liedellä, induktioliedellä sekä uunissa, jonka lämpötila on korkeintaan 300 astetta. @onepan.se
Pihlgren ja Ritola valmistaa aitoja paperitapetteja, joissa perinne ja design kohtaavat ajattomasti ja luonnollisesti. Ensimmäinen Pihlgren ja Ritola -tapettimallisto näki päivänvalon jo vuonna 1930, ja yritys käyttää edelleen samaa liimaväreihin perustuvaa rotaatiopainomenetelmää kuin tehtaan alkuaikoina. Tapettimallit ja käsityövaltaiset tuotantomenetelmät ovat elävää kulttuuriperintöä. Nykyisessä mallistossa on kattava valikoima eri aikakausien ja tyylisuuntien tapetteja, jotka soveltuvat niin korjauskohteisiin kuin uusiin rakennuksiin. @tapettitehdas
Piilo on kuin ystävä, joka muistuttaa elämästä digitaalisen maailman ulkopuolella. Kun puhelin on piilossa, huomio keskittyy olennaisiin asioihin ja mieleen tulee selkeyttä ja kohtaamisiin syvyyttä. Sari Niemen kehittämä ja Pentagon Designin muotoilema, älypuhelimelle suunniteltu rasia toimii näkyvänä vinkkinä kestävämpien puhelinrutiinien rakentamisessa, ohjaa käyttäjää pysähtymään ja tekemään tietoisen valinnan älypuhelimensa käytöstä. Tuotteen keraamiset osat on tehnyt JP Studiokeramiikka Lapinlahdella, puukannet on käsin sorvattu ja viimeistelty Komulainen Componentin toimesta Iisalmessa. Piilon sisällä olevan maton on valmistanut GlobeHope. @piilo_phonebase
Sarwa Yoga on kotimainen joogatarvikkeiden valmistaja ja tuottaja. Yrityksellä on laaja valikoima kestävästi valmistettuja ja luonnonmukaisia joogavälineitä sekä kotimaisia designtyynyjä. Habitare Choicen paviljongissa järjestettävillä joogatunneilla voi rentoutua Sarwa Yoga -tuotteiden parissa. @sarwayoga
Sees on luontoystävällinen, kotimainen ja laadukas vaihtoehto kodinpuhdistus- ja luonnonkosmetiikkamaailmaan. Sees-tuoteperheessä kohtaavat ekologisuus, estetiikka ja ihastuttava tuoksumaailma. Nyt tämä kotien vastuullinen ja tyylillä tuoksuva tuoteperhe löytyy myös yhä useammasta hotellista ja julkitilasta. Tänä vuonna Habitare Choicen työpaja-alueella pääsee osallistumaan Seesin tuoksutyöpajoihin. @seescompany
Spolia Design on purettujen rakennusmateriaalien uudelleenkäyttöön erikoistunut yritys, joka auttaa rakentamaan luonnonvaroja säästäen. Yritys tekee purkusuunnittelua, jossa pyritään rakennusmateriaalien kierrätys- ja uudelleenkäyttöasteen maksimointiin. @spoliadesign
Studio Savilla on rento ja tunnelmallinen keramiikkastudio Helsingin Punavuoressa. Se järjestää keramiikkakursseja ensikertalaisille ja kokeneemmillekin harrastajille. Rentouttava elämys, keramiikkataitojen oppiminen ja käsityöesineen valmistus on terve vaihtoehto tavarakulutukselle, ja kurssituotoksena syntynyt astia tulee varmasti säilymään arvossaan pitkään. Studio Savilla järjestää keramiikkatyöpajoja Habitare Choice -alueella. Myynnissä on lisäksi kuratoitu kokoelma Savillan keramiikkaa. @studiosavilla
Suomen Luonnonmaalit on Suomen ainoa oikea ekomaalikauppa, jonka valikoima tarjoaa aidosti ympäristöystävälliset pintakäsittelyaineet sekä tietotaitoa aihealueesta. Suomen Luonnonmaalien Lauri tietää, mitä mikäkin ekomerkki tai -merkittömyys purkin kyljessä kertoo. @suomenluonnonmaalit
Suomen Niittysiemen kerää alkuperäisiä niittykukkien kantoja viljelyyn ja tuottaa kaikki siemenet Suomessa ilman kemiallisia torjunta-aineita. Kukkaniityt auttavat luonnon monimuotoisuudelle elintärkeitä pölyttäjiä. Niittysiemenen siemenpankin sekoituksilla oman kukkaniityn perustaminen on vaivatonta: valikoimissa on niittykukkien siemeniä sekä sekoituksia erilaisiin kasvuympäristöihin. @suomenniittysiemen
Timberwise Hyvän parketin elinikä mitataan vuosissa ja parhaiden jopa vuosikymmenissä. Timberwise-parketti valmistetaan Suomessa Loimaalla ja valmistuksessa käytetään parhaita mahdollisia raaka-aineita. Pohja- ja välirakenteisiin käytetään kotimaista kuusta ja koivuvaneria. Pintamateriaaleissa käytetyt tammi, saarni ja lehtikuusi tulevat EU:n alueelta. Viime vuosina Timberwise on palauttanut arvoonsa myös kotimaisen mänty- ja koivuparketin. Teollisessa parkettilattioiden valmistuksessa korkealaatuista puumateriaalia jää välillä väistämättäkin käyttämättä, samoin kuin lattioiden asennuksesta voi jäädä ylimääräistä materiaalia. Timberwisen Twise-tuotteissa annetaan näille materiaaleille uusi elämä ja tarkoitus kalusteina ja pientuotteina. @timberwiseofficial
Travico ShawContract-tekstiililaatat valmistetaan hiilineutraalisti Skotlannissa. Uuden pohjarakenteen ja omien kierrätyskuitujen myötä laatat ovat kaikilta osin täysin kierrätettävissä, ja niiden hiilijalanjälki on entistäkin pienempi. Shaw valmisti ensimmäiset kierrätettävät ja kiertotalousajatteluun perustuvat lattianpäällysteet yli 20 vuotta sitten. Tuotteiden kierrätys sekä uudelleenkäyttö on siten ollut osa Shaw’n maailmanlaajuista toimintamallia pitkään. @travico_oy
Uku tuo luonnolliset pintamateriaalit sisustuksiin. Savi- ja kalkkilaastit sekä maalit ovat 100-prosenttisesti luonnontuotteita ja takaavat ekologisuuden lisäksi asuintilojen hyvän mikroilmaston. Ukun tuotteista löytyy vaihtoehtoja sisä- ja ulkokäyttöön. Oman osaston lisäksi Ukun tuotteita on käytetty Choice-alueen seinäpinnoissa. @uku.helsinki
Uurna-mallisto on syntynyt tarpeesta käsitellä ihmisen viimeisen esineen estetiikkaa. Kokopuisen ja ekologisen malliston muotokieli on eleetön ja ajaton, ilman sukupuoleen tai vakaumukseen liittyvää symboliikkaa. Vahvat värit ja mallit tuovat kuoleman esineistöön inhimillisyyttä ja lämpöä. Muotoilija Saara Renvallin suunnittelema ja Suomessa valmistettava mallisto lanseerataan Habitare Choicessa. @saararenvall
Wilma Hetemaj on joogaopettaja ja valokuvaaja. Habitare Choicen työpaja-alueella Wilma tulee mahdollistamaan rentoutumista kaikille messuvieraille. Wilman hidas ja hermostoa rauhoittava yin-jooga sopii kaikille, oli kokemusta joogasta tai ei. Choice-paviljongin harjoituksessa käännytään kohti sisäisiä maisemia muutamien miellyttävien yin-jooga-asentojen myötä. @wilmahetemaj
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Pia Sievinen, communication & brand, Habitare, puh. +358 40 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Akkreditoidu Habitareen: https://www.messukeskus.com/medialle/akkreditointi/
Lataa Habitare Choice -tuotekuvat täältä
Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025. | habitare.fi |@habitaremessut @habitarefair
Suomen Messut -konserniin kuuluvat Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark Oy ja av-tekniikkayritys SVV Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 58,4 miljoonaa euroa, Messukeskuksen tulovaikutus ympäristölleen 245 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus 3335 henkilötyövuotta. I Messukeskus. The real social media.I messukeskus.com I @messukeskus