Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone ChemBio Finlandissa keskustellaan vihreästä siirtymästä, vetytaloudesta ja synteettisestä biologiasta
Uutinen

ChemBio Finlandissa keskustellaan vihreästä siirtymästä, vetytaloudesta ja synteettisestä biologiasta

Kemian ja bioalan ammattitapahtuma ChemBio Finlandin ohjelma on julkistettu. Luvassa on ajankohtaisia aiheita kestävästä kehityksestä huomispäivän vetyyn ja synteettiseen biologiaan sekä kattava näyttely. ChemBio Finland 2024 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–11.4.2024 samaan aikaan kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forumin ja metsäteollisuuden Pulp & Beyond -tapahtuman kanssa.

ChemBio Finland 2024 on pohjoismaiden merkittävin kemian ja bioalan ammattitapahtuma ja sen ohjelma koostuu Kemian Päivistä, Kemianteollisuuden ohjelmasta ja bioalan seminaareista. Tapahtuma tuo esille mm. huomispäivän vedyn, kestävän kehityksen, synteettisen biologian ja sote-sektorin digitalisaation. Tapahtuma järjestetään yhdessä Kemian Seurojen, Kemianteollisuus ry:n ja Suomen Bioteollisuus ry:n kanssa.

Bioalan ajankohtaisiin aiheisiin tutustutaan kuudessa eri seminaarissa. Keskiviikon seminaarit pureutuvat lääketieteeseen ja terveydenhuoltoon. Silloin keskustellaan muun muassa synteettisen biologian mahdollisuuksista lääkekehityksessä sekä yksilöllistetyn hoidon ja geneettisten löydösten vaikutuksista terveydenhuoltoon. Terveysalan digitalisaatiota lähestytään kehittämisen ja mahdollisuuksien kautta.

Torstain seminaari Biofoundaries for bioeconomy jakautuu neljään sessioon aiheilla kestävän kehityksen haasteet ja ratkaisut, metabolinen mallintaminen, C1-hiililähteiden hyödyntäminen sekä teollisen biotekniikan mahdollisuudet. Startup and Innovation Forum -seminaarissa keskustellaan turvallisuudesta tuoteinnovaatioissa. Materiaalien ja tuotteiden turvallisuus varmistetaan ottamalla turvallisuusnäkökohdat huomioon mahdollisimman varhain tuotekehitysprosessissa. Tilaisuudessa pääsevät ääneen sekä start up -yritykset että isommat toimijat. Torstaina pohditaan lisäksi tohtoreiden mahdollisuuksista työllistyä yrityksiin.

”Bioalan seminaarit antavat monipuolisesti uusia näkökulmia sekä teolliseen biotekniikkaan että bioalan mahdollisuuksiin lääkekehityksessä ja terveydenhuollossa. Tohtoriopiskelijat voivat myös osallistua paneeliin, jossa keskustellaan tohtoreiden mahdollisuuksista työllistyä alan yrityksiin”, kertoo Suomen Bioteollisuus ry:n toimitusjohtaja Alexandra Peth.

Kemian Päivät 2024 tarjoaa niin ikään korkeatasoisen ohjelmakokonaisuuden ajankohtaisista aiheista, joissa näkyvät kemian mahdollisuudet kestävän kehityksen edistämisessä. Seminaareissa käsitellään mm. kiertotaloutta ja kestävyyttä akkualalla. Suomessa kansainvälisestikin vahvaan ja tunnettuun ilmastonmuutoksen tutkimukseen saadaan erilaisia näkökulmia. Esille nousevat myös uusien elintarvikeinnovaatioiden haasteet EU:ssa, huomispäivän vety sekä CBRN-näkökulmia NATO-Suomesta. Myös kemian alan tutkimus sekä kemian opetus ja tiedekasvatus saavat vahvat ohjelmansa perinteiseen tapaansa. Messualueen Plazalla on molempina päivinä Kemian Seurojen Arkipäivän kemiaa -ohjelmaa.

”Suunnittelussa olemme kiinnittäneet huomiota kemianalan ajankohtaisiin aiheisiin eri kohderyhmien tarpeeseen. Tapahtuma itse tarjoaa alan ammattilaisille joka toinen vuosi kohtaamispaikan, jossa tietojen päivittämisen lisäksi verkostoidutaan ja tutustutaan laaja-alaiseen näyttelyyn”, kertoo Suomalaisten Kemistien Seuran toiminnanjohtaja Sari Vihavainen.

Lisätietoja: Tapahtumaviestintä, Helsingin Messukeskus, Anu-Eveliina Mattila, puh: +358 50 555 6183, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com

www.chembiofinland.fi #ChemBioFinland

Kuvia medialle: http://mediabank.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus järjestää Pohjoismaiden johtavan kemian ja bioalan ChemBio Finland 2024 -tapahtuman yhteistyössä Kemian Seurojen, Suomen Bioteollisuus ry:n ja Kemianteollisuus ry:n kanssa 10.–11.4.2024. Samaan aikaan Messukeskus järjestää kansainvälisen Helsinki Chemicals Forumin sekä uuden, kansainvälisen Pulp & Beyond -tapahtuman 10.–11.4.2024 yhteistyössä Puunjalostusinsinöörit ry:n kanssa.

Lue lisää