Helsingin Ruokamessut ja Kaupan Tila aloittaa yhteistyön
Helsingin Ruokamessuilla järjestetään ensimmäistä kertaa Kaupan Tilan seminaari alan ammattilaisille. Samalla ruokamessujen ammattilaisaika muuttuu. Ruoka 2027 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 2. – 4.4.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
Ruoka 2027 -messut on avajaispäivänä perjantaina 2.4.2027 klo 10-12 avoinna alan ammattilaisille. Silloin voi tutustua rauhassa messujen tarjontaan ja osallistua Kaupan Tilan järjestämään seminaariin, jonka pääpuhujat julkaistaan marraskuussa. Ruokamessut aukeaa suurelle yleisölle pe 2.4. klo 12. Aikaisemmin Ruokamessut on järjestetty samaan aikaan Lapsimessujen ja Lemmikkimessujen kanssa, mutta ensi keväänä nämä kaksi tapahtumaa järjestetään 23.-25.4.2027.
“Olemme kehittäneet ruokamessujen ammattilaisaikaa ja haluamme tarjota ruoka-alan yrityksille entistä paremman mahdollisuuden kohdata kaupan ammattilaisia ja päättäjiä. Yhteistyö Kaupan Tilan kanssa tuo aamupäivään kiinnostavaa sisältöä ja vahvistaa Ruokamessujen roolia sekä alan ammattilaisten että kuluttajien kohtaamispaikkana”, kertoo Nina Harlin Messukeskuksesta
Kaupan Tila järjestää Ruoka 2027 -messujen yhteydessä ruokaan keskittyvän ammattilaisseminaarin. ”Ruoka-messujen samanaikaisuus tuo lisäarvoa tapahtumallemme, keskittyyhän seminaarimme ohjelmakin juuri ruokaan ja ruokakauppaan,” toteaa Niklas Salminen Kaupan Tilasta.
Kaupan Tila on riippumaton kaupan alan julkaisu. Se syventyy alan ilmiöihin, yrityksiin ja ihmisiin – ja ennen kaikkea siihen, mistä syntyvät tulevaisuuden kaupan alan menestyjät. Kaupan Tila järjestää kaupan alaan keskittyviä tapahtumia, joissa alan ihmiset kokoontuvat keskustelemaan alan kiinnostavimmista ilmiöistä. Lisäksi Kaupan Tilalla on podcast, jonka vieraina on kaupan alan eturivin päättäjiä.
Ruoka 2027 on FOOD. HOME. LIFE. – ruoan, juoman, kodin ja hyvinvoinnin suurtapahtuma. Ruoka on tapahtuman sydän, mutta sen ympärille rakentuvat luontevasti myös keittiö, kattaus, yhdessä syöminen, koti ja hyvinvointi. Ruokamessut tarjoaa mahdollisuuden maistaa, kokeilla, oppia ja löytää uusia tuotteita ja ideoita arkeen ja juhlaan. Tapahtuma yhdistää alan yritykset ja näistä aiheista kiinnostuneet kuluttajat. www.ruokamessuthelsinki.fi
Ruoka 2027 -messut järjestetään 2. – 4.4.2027 Messukeskuksessa. Tapahtuma on avoinna suurelle yleisölle pe 2.4. klo 12-20, la 3.4. klo 10-20 ja su 4.4. klo 10-18
| www.ruokamessuthelsinki.fi, @ruokamessuthelsinki
Lisätietoja:
Helsingin Messukeskus, viestinnästä vastaava Teija Armanto puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Kuvia tapahtumasta toimitusten vapaaseen käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com