Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Jamkids jatkaa rohkeasti kolmannelle vuosikymmenelle – tuo koko perheen festivaalin Kansalaistorille
Näytteilleasettajien tiedote

Jamkids jatkaa rohkeasti kolmannelle vuosikymmenelle – tuo koko perheen festivaalin Kansalaistorille

LEHDISTÖTIEDOTE
Julkaisuvapaa heti 

Jamkids jatkaa rohkeasti kolmannelle vuosikymmenelle – tuo koko perheen festivaalin Kansalaistorille

Vaikka käynnissä oleva taiteen perusopetuksen lainsäädännön uudistus tuo epävarmuutta alan tulevaisuuteen, juhlii Jamkids rohkeasti 20-vuotista taivaltaan järjestämällä oman ilmaisen festivaalin Kansalaistorilla.

Vuonna 2006 Helsingin Tapanilassa kahden opettajan kantelekouluna aloittanut Jamkids palvelee tänä päivänä viikoittain yli 1000 lasta pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Muskareiden lisäksi toimintaan kuuluu monipuolista ohjelmaa lapsille ja perheille, kuten suosittuja soittopajoja, esityksiä sekä Jamkids-synttäreitä.

– ”Tavoitteemme on, että jokainen musiikista kiinnostunut lapsi pääsee kokemaan musiikin ilon ja samalla hyötymään musiikin monipuolisista myönteisistä vaikutuksista lapsen kehitykseen”, sanoo toimitusjohtaja Heli Miinin.

 ”Olemme tehneet pitkäjänteisesti töitä sen eteen, että musiikkiharrastuksen pariin löytäisivät myös sellaiset lapset, joiden perheissä ei ole aikaisemmin harrastettu musiikkia.”

Juhlavuoden juhlinta käynnistetään Lapsimessujen Muskariosastolla, missä lapset pääsevät musisoimaan nonstop koko messujen ajan.

Oma festivaali lapsiperheille lauantaina 8.8.2026

Juhlavuoden päätapahtuma on Jamkids-festarit, joka täyttää Helsingin Kansalaistorin lauantaina elokuun 8 päivä klo 11–15.  Lapsiperheille avoin tapahtuma tarjoaa musiikkiesityksiä, lasten suosikkihahmoja ja monenlaista tekemistä kaikenikäisille. Ohjelma julkistetaan toukokuussa Jamkidsin nettisivuilla.  

Koko ala odottaa lainsäädännön uudistuksia

Hallitus aikoo muuttaa taideopetuksen lainsäädäntöä vuoden 2027 alusta. Lain käsittely on vielä kesken ja vaikutukset epävarmoja, mutta muutokset voivat merkittävästi vähentää harrastustarjontaa ja nostaa hintoja.  

”Muutoksilla voi olla vaikutusta tuhansien lasten harrastamiseen jo pelkästään meidän musiikkikoulumme kautta.– toteaa rehtori Kati Helenius.
”Toivommekin, että uudistuksessa huomioitaisiin harrastajien tarpeet ja kentän moninaiset toimijat.”

Muutosten keskellä Jamkids katsoo kuitenkin tulevaisuuteen luottavaisesti ja positiivisesti.

”Meillä on muutoskyvykäs, ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö tekemässä työtä täydellä sydämellä. Oli tulevaisuus millainen tahansa, jatkamme musiikin ilon tarjoamista lapsille”, Miinin sanoo.

Lisätiedot:

Heli Miinin, toimitusjohtaja (Jamkicks osakeyhtiö)
p. 0400 433 222, heli.miinin@jamkids.fi

Kati Helenius, rehtori (Musiikkikoulut Jamkids ja Demo)
P. 0400 499 722, kati.helenius@jamkids.fi

Lue lisää