Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Yliopiston Apteekki juhlistaa herkkyyttä ja inhimillisyyttä uudessa kampanjassaan – Herkkyyden monet kasvot
Näytteilleasettajien tiedote

Yliopiston Apteekki juhlistaa herkkyyttä ja inhimillisyyttä uudessa kampanjassaan – Herkkyyden monet kasvot

Kampanjan tähtinä Yliopiston Apteekin oma henkilökunta

Yliopiston Apteekki on lanseerannut uuden, vaikuttavan kampanjan Herkkyyden monet kasvot, joka juhlistaa herkkyyttä ja inhimillisyyttä – niin iholla kuin sisimmässäkin. Kampanja rakentuu uuden herkälle iholle suunnatun kasvojenhoitosarjan ympärille, joka hoitaa ja suojaa ihoa lempeästi. Samalla se rohkaisee pysähtymään, kuuntelemaan itseään ja hyväksymään herkkyyden osaksi ihmisyyttä.

Kampanjan kasvoina nähdään 20 Yliopiston Apteekin omaa työntekijää. He edustavat eri ikäisiä ja taustaisia ihmisiä, joita yhdistää herkkyys – jokaisella omalla tavallaan.

”Vanhempana naisena sitä usein jotenkin häpeää kuvia itsestään. Päätin kuitenkin uskaltautua kampanjaan – ja onneksi tulin! Tämä oli todella upea kokemus”, kertoo yksi kampanjaan osallistuneista.

Dokumentaarisella ja aidolla otteella toteutettu kampanja nostaa esiin monenlaisia tarinoita ja kasvoja – sillä meissä kaikissa on jotain herkkää. Herkkyys on voimavara, joka tekee meistä inhimillisiä ja aitoja.

Kampanja kutsuu pohtimaan: mitä herkkyys merkitsee sinulle? Mitä herkkää sinussa on? Mitä arvostat herkkyydessä? Onko herkkyys vaikkapa sitä, kun sanoo yksinäiseltä vaikuttavalle hei rappukäytävässä, kun hiihtolenkin jälkeen posket hehkuvat punaisina – vai jotain ihan muuta?

Mukana kampanjassa on myös kuusi vaikuttajaa, jotka pohtivat omaa suhdettaan herkkyyteen. Kahden lapsen isä Vili Lehtelä (@vilichili) kertoo kokemuksistaan erityisherkkänä,  farmasianopiskelija Oona Koivula (@oonaleena) pohtii suhdettaan herkkyyteen nuoren aikuisen näkökulmasta, ja sairaanhoitaja Aisha Muhammed (@Princess_aishah) tuo esiin näkökulmia ihonhoidosta kiireisessä arjessa ja eri kulttuurien keskellä.

Yliopiston Apteekki muistuttaa herkkyyden voimasta I Love Me -messuilla

Kampanja näkyy voimakkaasti I Love Me -messujen Yliopiston Apteekin osastolla, jossa myös YA-tuotesarjaan kuuluvat uutuustuotteet ovat saatavilla.

Yliopiston Apteekin messuosastolla kävijät voivat osallistua kampanjaan konkreettisesti: ammattivalokuvaaja ottaa halukkaista muotokuvan, jonka saa omakseen – muistoksi herkkyyden voimasta.

Uuteen YA-kasvojenhoitosarjaan kuuluu Kevyt kasvovoide, Ravitseva kasvovoide, C-vitamiiniseerumi sekä myöhemmin tulevat YA Retinoliseerumi ja YA Puhdistusgeeli. Sarja on suunniteltu kosteuttamaan ja vahvistamaan ihon suojakerrosta. Tuotteet sisältävät muun muassa hyaluronihappoa ja niasiiniamidia, jotka auttavat ihoa säilyttämään kosteutensa ja kimmoisuutensa. C-vitamiini tuo kasvoille luonnollista heleyttä ja suojaa ihoa ennenaikaisen ikääntymisen merkeiltä, kuten juonteilta, veltostumiselta ja pigmenttimuutoksilta.

Tuotteet ovat saatavilla Yliopiston Apteekeissa, Kumppaniapteekeissa ja Verkkoapteekissa ya.fi.

YA-tuotesarja on laadukas ja kotimainen hyvinvoinnin tuotesarja, joka on kehitetty Yliopiston Apteekin asiantuntemuksella sinua varten. Monipuolisesta tuotesarjastamme löytyy koko perheelle sopivat arjen suosikit vitamiineista ihonhoitotuotteisiin. Yliopiston Apteekki uskoo, että jokaisella pitäisi olla mahdollisuus voida hyvin – siksi tuotteet ovat aina edullisia ja korkealaatuisia.

Tänä vuonna 270-vuotisjuhlavuottaan viettävä Yliopiston Apteekki kertoo toimintaperiaatteistaan:

”Sinun ja läheistesi hyvinvointi on ollut meille aina sydämen asia. Asiakaskokemuksemme on tutkitusti yksi Suomen parhaista.

Tuottomme käytetään suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen rahoittamiseen. Niinpä jokainen meillä tekemäsi ostos on samalla sijoitus yhteiseen hyvään. Se on voitto tieteelle ja terveydelle”

I Love Me -messuosastolla on mahdollisuus tutustua Herkkyyden monet kasvot -kampanjaan, joka puhuttelee myötätunnon, aitouden ja hyväksynnän kautta. Se muistuttaa, että herkkyys on voimaa, jota kannattaa vaalia.

Lisätietoja:

Yliopiston Apteekki
www.yliopistonapteekki.fi
sähköposti & yhteydenotot: saara.juhanko@ramson.fi / 044 4726766

Lue lisää