Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Matkamessujen 2022 teema on Lupa matkustaa – Licence to Travel
Uutinen

Matkamessujen 2022 teema on Lupa matkustaa – Licence to Travel

Matkamessut sanoo sen ääneen: nyt on lupa matkustaa. Matkahaaveet voi vihdoin toteuttaa, ja yhtä lailla on lupa toivottaa ulkomaiset matkailijat ja liikematkustajat jälleen tervetulleiksi Suomeen. Matkamessut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 20.-23.1.2022.

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen. Poikkeuksellinen ajanjakso on ravistellut syvällisesti niin lomamatkailijoiden ja travellerien matkustusmahdollisuuksia kuin matkailualan yritysten liiketoimintaa. Nyt Matkamessut julistaa matkailun uuden aikakauden alkaneeksi.

”Matkamessujen 2022 teema kannustaa kääntämään katseet eteenpäin. Lupa matkustaa merkitsee sekä vapauden tunnetta että tekoja. Pitkän matkailupaaston jälkeen on vihdoin lupa innostua ja unelmoida matkustamisesta ja tehdä suunnitelmista totta. Maailma on taas auki ja Matkamessut valmiina esittelemään matkailun mahdollisuuksien koko kirjon”, sanoo Matkamessuista vastaava Business Manager Lumia Ankkuri.

Teema näkyy osastoilla, ohjelmassa, esiintyjävalinnoissa ja ilmeessä

Matkamessuilta voi löytää mieleisensä matkan, olipa haaveena kaupunkikohde tai rantaloma ja suuntana Kuopio tai Katmandu. Suomen ja Euroopan vakiosuosikkien rinnalla esittäytyvät kaukokohteet ja uudet maat. Valikoimaa löytyy kaikilta mantereilta.

Seitsemällä eri ohjelmalavalla herkutellaan matkatarinoilla mutta tarjotaan myös vankkoja faktoja. Matkustamisen tueksi kaivataan nyt tietoa ja selkeitä ohjeita. Matkasuunnitelmien imussa onkin hyvä päivittää tiedot siitä, mikä matkailussa on muuttunut ja miten varustautua reissuun poikkeusajan jälkeen. Messuilta saa tietoa tarvittavista matkustusasiakirjoista, turvallisuudesta, vakuutuskattavuudesta sekä eri maihin ja kohteisiin liittyvistä luvista ja pelisäännöistä.

Matkamessujen sadat messuosastot tuovat teemaan oman panoksensa. Tulossa on kilpailuja, kohdetärppejä ja matkatarjouksia. Lupa matkustaa -teemaa tarkastellaan myös vastuullisuuden näkökulmasta: kenen lupauksiin luottaa, jotta oma matkustaminen on kestävää eikä kuormita ympäristöä tai paikallisia kulttuureja.

Teemaan nivoutuvan ohjelman rakentumista voi seurata Matkamessujen kanavissa tunnisteella #lupamatkustaa.

Kreikka loistaa Matkamessujen partnerimaana

Matkamessujen partnerimaana jatkaa Kreikka, suomalaisten kestosuosikkikohde. Huikea luonto ja ainutlaatuiset nähtävyydet antiikin aarteista luostareihin ja kalastajakylistä upeisiin saarikohteisiin näkyvät ohjelmassa ja kreikkalaisten matkailutoimijoiden osastoilla. Lisäksi Kreikka esittelee uudenlaisia aktiviteettejaan ja vastuullisuuttaan.

Yleisölle suunnatun tarjonnan ohella Matkamessut on myös Pohjois-Euroopan suurin matkailualan ammattitapahtuma. Matkailuala näkee Matkamessut porttina koko toimialan uuteen nousuun. Ammattilaisille suunnattua ohjelmaa on tällä kertaa tarjolla kattavammin kuin koskaan aiemmin.

Edelliset Matkamessut tammikuussa 2020 päättyivät kävijäennätykseen. Messuilla kävi tuolloin yli 68 000 messuvierasta.

Lisätietoja: Messukeskus, Business Manager Lumia Ankkuri, lumia.ankkuri@messukeskus.com, +358 50 3870 023, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, tarja.gordienko@messukeskus.com, +358 50 5847 262.

Kuvia: edelliskerran Matkamessut ja Business Manager Lumia Ankkuri: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/Matka+Nordic+Travel+Fair/

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään seuraavan kerran 20.-23.1.2022 Messukeskuksessa Helsingissä. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 19.1.2022. Global Travel Summit -tapahtuma pidetään Matkamessujen yhteydessä 21.1.2022. Helsingin Caravan-messut järjestetään samanaikaisesti 21.-23.1.2022.

www.matkamessut.fi|www.facebook.com/matkamessut| @matkatravelfair| #matka2022 | #lupamatkustaa

Lue lisää