Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Venemessut kertoo kalastajalle parhaat vinkit
Uutinen

Venemessut kertoo kalastajalle parhaat vinkit

Vene 19 Båt -messut kokoaa 8.–17.2.2019 Messukeskukseen Helsinkiin veneiden lisäksi runsaasti kalastukseen liittyvää toimintaa.  Tietoa saa erilaisista kalastuslajeista ja -tekniikoista, välineistä ja varusteista, kalastukseen sopivista veneistä sekä kalastuselektroniikasta.

Kalastuksessa puhuttaa erilaisten kalastuslajien kokeilut ja sisävesille soveltuvien kalastusveneiden hankinta. Aktiivikalastaja ei jää pelkästään yhteen lajiin koukkuun vaan yhdistelee erilaisia kalastuslajeja - kuten jigikalastusta, vetouistelua ja pilkkimistä - monenlaisen saaliin toivossa. Sisämaan pienet järvet, lammet sekä virtavedet kutsuvat kalastajaa uudenlaisten kalastuselämysten pariin. Pienimmillä sisävesillä kalastettaessa vene voi olla kooltaan pienempi ja kevyempi kuin rannikolla liikkuessa.

Venemessuilla opitaan liikkeen merkityksestä jigikalastuksessa, käydään läpi merilohenuistelun perusteet sekä perehdytään nykyaikaiseen jääkalastukseen ja tutustutaan uusimpaan kaikuluotaintekniikkaan. Messuilla pääsee tutustumaan lähemmin myös erityisesti kalastukseen suunniteltuihin ja varusteltuihin veneisiin. Ohjelmatarjontaa on entistä enemmän ja messuilla tavattavissa iso joukko kalastusoppaita.

Opastusta jääkalastukseen ja suurahventen nappaamiseen

Venemessuilta löytyy kolme erityisesti kalastusohjelmalle tarkoitettua pistettä: Rapala Kalatakuu Jättiakvaario, Lowrance Live Stage ja Uusi Aalto -allas. Rapala Kalatakuu Jättiakvaariossa polskivat oikeat kalat, joiden avulla kalastusgurut havainnoivat kalojen käyttäytymistä ja esittelevät erilaisia kalastustapoja ja –tekniikoita. Tarjolla on vinkkejä muun muassa suurahventen nappaamiseen, jigikalastukseen, koski- ja virtavesikalastukseen, vetouisteluun sekä jääkalastukseen.

Jättiakvaarion ohjelmaa täydentää Lowrance Live Stage, jossa kuullaan kalastusoppaiden esityksiä. Lavalla nähdään mm. kalastusoppaat Mika ”Haukikoira” Vornanen, Ari Paataja, Peter Lahti, Jani Ollikainen, Jani Himanko ja Toni Pohjalainen ja Pyry Granlund. Isäntänä toimii Mikko ”Peltsi” Peltola. Avajaispäivänä 8.2. lavalla lanseerataan Kuusamon Uistimen Räsänen 120 -lusikkauistin.

Kalastajan Kanavan Vinkkinurkka tarjoaa vinkkejä ja kädestä pitäen ohjeita kalastukseen. Viikonloppuisin paikalla on armoitettu suurahvenen pilkkijä Marko Savolainen. Osastoilla tapaa myös Suomen jerkin rakentamisen pioneerin Janne ”JIO” Ovaskan, pehmoviehetaituri Olli-Petteri ”Captain Ollie” Karinen, hauen perhokalastuksen lähettilään Lauri T. Pihlin sekä juniorikalastajan Oskari Teppolan sekä Joni Savinaisen.

Kalastusveneitä isolla altaalla

Uusi Aalto -altaalla tutustutaan tarkemmin kalastusveneisiin ja -elektroniikkaan. Altaalla kalastusoppaat ja kalastuksen asiantuntijat kertovat näiden hyödyntämisestä kalastuksessa. Uusi Aalto -altaalla mukana ovat seuraavat veneet:

  • Tracker Pro Guide V-175 Combo Garminin elektroniikalla
  • Kalle Paavolan Buster XL:n pohjalta kustomoitu autenttinen heittokalastusvene
  • Uisteluvarusteltu Buster Cabin, Buster M ja altaassa kelluu vielä Buster S
  • North Silver 585 Fish -heittokalastusvene
  • Haukikoiran Lund 1900 Tyee
  • Lund Pro V 2075
  • Alucat W8 -katamaraanityyppinen heittokalastusvene

Lisäksi altaaseen tulee myös Sea-Doo Fish Pro –jetti sekä Buster S.

Teemana kilpakalastusta ja Pike Masters 2019 finaalijakso

Lauantaina 9.2. messuilla on kilpakalastuksen teemapäivä. Luvassa on ohjelmaa mm. Viehekalastuksen SM-, Lund Predator Classic-, World Predator Classic- ja JigiCup-kisoista. Kalastusopas Mika Vornanen haastaa messujen molempina lauantaina Ursuit Challenge -tarkkuusheittokisaan mukaan tunnettuja kalastuspersoonia.

Suomalaisen kilpailuhenkisen hauenkalastuksen YouTube -sarjan, Pike Masters 2019 with Ruoto, ratkaiseva finaalijakso esitetään yksinoikeudella teemapäivänä Lowrance Live Stagella palkintojenjakoineen. Paikan päällä jännittämässä ovat myös kilpailujoukkueet CWC (Mika Mäkelä ja Janne Helenius), Daiwa (Ari Paataja ja Ville-Matti Blomqvist) Garmin (Antti Heinonen ja Tomi Tikkanen), Rapala (Mikko Seppänen ja Markku Tiusanen) sekä America Tackle Company/Gator (Mika Mujunen ja Mika Tuominen).

Vene 19 Båt -messut järjestetään pe–su 8.–17.2.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta. Vene 19 Båt -messut tuo esille Baltic Sea Action Groupin toimintaa ja tuo tapahtumaan entistä enemmän Itämeri-sisältöä. Messujen pääyhteistyökumppani on Mercedes-Benz.

Aukioloajat (avoinna kaikille)
pe 8.2. klo 11–19
la-su 9.–10.2. klo 10–18
ma-pe 11.–15.2. klo 11–19
la-su 16.–17.2. klo 10–18

UUTTA: Ilmainen sisäänpääsy alle 15-vuotiaille maanantaista torstaihin (11.–14.2.). Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.

Liput ennakkoon edullisemmin http://shop.messukeskus.com

www.venemessut.fi |#venemessut

Kuvia venemessuista: http://mediabank.messukeskus.com

Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804,

teija.armanto@messukeskus.com

Lue lisää