Suuri osa perheistä tarvitsee tukea vanhemmuuden ja imetyksen alkuun
Imetyksen tuen koulutetulla vertaistuella on merkittävä rooli vauvaperheiden vanhemmuuden matkalla.
Imetyksen tuen vertaistukipalveluissa käytiin viime vuonna 21 500 tukikeskustelua. Tukea saaneiden määrä vastaa noin puolta vuoden aikana syntyneistä vauvoista perheineen. Tuki on maksutonta ja tarjolla kaikille.
Lapsimessuilla Imetyksen tuen vapaaehtoiset imetystukivanhemmat pitävät huolta 80 neliön Imetyspisteestä, jossa perheet voivat viettää rauhallisen syöttöhetken lapsensa kanssa. Pisteellä voi myös lämmittää maitopullon, pumpata maitoa ja jutella vauva-arjesta.
Imetyksen vertaistuki vahvistaa vauvaperheen jaksamista ja hyvinvointia
Imetystuen vahvuus on vertaisuus: kokeneen, koulutetun vertaistukijan kanssa uskaltaa puhua anonyymisti haastavistakin tilanteista ja tunteista. Tuki huomioi perheen omat imetystoiveet ja on turvallista, sillä Imetyksen tuen vapaaehtoiset saavat laadukkaan imetyskoulutuksen.
Tukikeskusteluja käydään päivittäin sekä verkossa että kasvotusten. Imetyksen tuen Rinnalla-sovelluksen kautta imetystukivanhemman tavoittaa silloinkin, kun neuvola on kiinni.
Yli 80 % vertaistuen palautekyselyihin vastanneista vanhemmista on kokenut imetystuen vastaavan perheen tarpeeseen, auttavan imetysongelmissa ja lisäävän luottamusta omaan vanhemmuuteen. Keskustelut imetystukivanhempien kanssa lisäävät myös perheiden jaksamista ja heijastuvat positiivisesti heidän hyvinvointiinsa.
Vertaistuki rohkaisee luottamaan omaan vanhemmuuteen
Vanhemmaksi kasvetaan nykyään usein ilman vahvoja tukiverkostoja ja keskellä somen informaatiotulvaa. Tämä lisää uusien vanhempien epävarmuuden tunnetta ja stressiä.
Imetyksen tuen tukikeskusteluissa käsitelläänkin imetyksen lisäksi myös muita vauva-aikaan ja vanhemmuuteen liittyviä teemoja. Vauvaperheen uni, vanhempien jaksaminen ja paluu työelämään ovat usein toistuvia aiheita. Tukikeskusteluissa painottuvat vauva-arjen ilmiöiden normalisointi sekä vanhempien rohkaiseminen, jotta he uskaltavat luottaa omiin taitoihinsa vauvan hoidossa ja sitä koskevissa ratkaisuissa.
Lisätietoja:
Heidi Kervinen, Imetyksen tuki ry:n toiminnanjohtaja
p. 040 9401 309
heidi.kervinen@imetys.fi
Kurkkaa myös Suomen laajin ja suosituin imetyssivusto imetys.fi
![]()