Siirry sisältöön
Medialle Uutishuone Betolar Oyj palkittiin Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnolla
Uutinen

Betolar Oyj palkittiin Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnolla

Palkinto luovutettiin keskiviikkona 10.4.2024 ChemBio Finland 2024-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.

Betolar Oyj:lle myönnetty palkinto on Suomalaisten Kemistien Seuran tunnustus yritykselle tai yhteisölle innovatiivisesta kiertotalouden kemiaan liittyvästä liiketoimintaideasta. Palkintokriteereissä painottuu kemiaan kytkeytyvä innovaatio, joka tuottaa sekä ympäristö- että taloudellista hyötyä.

Geopolymeeripohjaisella rakennusmateriaalilla vähähiilisyyttä kohti

Vuonna 2016 perustettu Betolar Oyj on suomalainen materiaaliteknologian yritys, jonka menetelmällä voidaan muuttaa teolliset jäte- ja sivuvirrat vähähiilisiksi rakennusmateriaaleiksi.

Betolar Oyj on onnistunut kehittämään geopolymeeripohjaisen rakennusmateriaalin, jolla voidaan pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä käyttämällä teollisuuden sivuvirtoja.  Betolarin tuote hyödyntää jätehierarkian tavoitteiden mukaisesti saatavilla olevia standartoituja sivuvirtoja, kuten lentotuhkaa ja masuunikuonaa. Tuotekehityksessä etsitään jatkuvasti uusia sivuvirtoja riittävän suurten tuotantomäärien saavuttamiseksi. Betolarin tuotteilla on onnistuttu vähentänään hiilidioksidipäästöjä jopa 80%:a perinteiseen betoniin verrattuna.

Betolarin kiertotalousinnovaatiossa on kemian osaaminen ja tutkimus tärkeää. Sivuvirtojen hyödyntäminen edellyttää käytettävien raaka-aineiden ja niistä valmistettavien uusien tuotteiden ominaisuuksien ja laadun tuntemusta, sekä niiden tutkimukseen soveltuvia analyysimenetelmiä. Se on erinomainen esimerkki tieteelliseen tutkimukseen nojaavasta liiketoiminnasta, jolla pyritään vastaamaan maailmanlaajuisesti merkittäviin kestävän kehityksen haasteisiin.

Betolar on kasvu- ja kehitysvaiheessa oleva yritys, joka on jo saavuttanut teollista menestystä rakennusalalla ja he ovat tehneet yhteistyösopimuksia eri yritysten kanssa.

Kiertotalousinnovaatiopalkintoesineessä yhdistyvät eri materiaalit

Suomalaisten Kemistien Seuran kiertotalouspalkinto ”The Thing” on chileläisen graafisen muotoilijan Joel Menesesin Aalto-yliopiston Design Factoryllä suunnittelema teos. Siinä visualisoituu ja konkretisoituu teollisuuden elementtien virta. Palkintoesineessä on yhdistetty erilaisia valmistusmenetelmiä ja materiaaleja, puun, metallin, muovin ja kiven yhteen liittäminen erilaisilla valutekniikoilla. Lopputulos on näiden neljän elementin elegantti liittouma yhdessä geometrisessä muodossa.

Suomalaisten Kemistien Seura (SKS) on sitoutumaton tieteellinen seura. SKS korostaa kemian merkitystä yhteiskunnassa, toimii kemian kansainvälisillä foorumeilla ja edistää tieteen, koulutuksen, teollisuuden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden verkottumista.

Lisätietoja:

Kemian Päivien 2024 tiedotus, Sari Vihavainen, sari.vihavainen(a)kemianseura.fi,  +358 50 458 3394     

tai

Betolar Oyj, toimitusjohtaja Riku Kytömäki, riku.kytomaki(a)betolar.com, +358 50 511 8288

Lue lisää